Matkan jatko parin päivän viiveellä, koska Jurmoossa internetti oli lopussa.
Vänöstä Jurmoon ja melontaa Borstöön kohdalla
Vänöstä lähdettiin kevyessä pohjoistuulessa, joka vaihtui kryssiksi – melontajumpan jälkeen borstön kohdalla.
Ei ole Borstöön ohiajaminen enne kestänyt näin kauaa. Otettiin aurinkoa ja melottiin femmaa hiljalleen eteenpäin.
Kryssiminen oli mukavaa ja melkoisen tehokastakin. Edettiin melkotasoissa parin 40+ jalkaisen kanssa. Tosin molemmat pääsivät valitsemaan paikkansa ennen meitä Jurmon satamassa. Femmojen hyväpuoli tuntuu olevan kevyt käsiteltävyys, koska voimat ovat paljon pienempiä kun isommissa klassikoissa. Eteneminen kuitenkin on lähes yhtä nopeaa.
Päivä Jurmossa ja patikointia
Jurmossa ekaa kertaa käymässä oleva miehistöni patikoi särkän itä päähän vilvoittelemaan. Aikaa kului noin 3h.
Viikinkejäkin kohdattiin satamassa. Tulivat soutamalla ja jatkoivat samaan malliin kuulemma korppoota kohti. Hauskaa oli katsella manööverit, joissa pesämies komensi neljää soutajaa sotilaallisen tarkasti. Oikeat airot eteenpäin – vasemmat taaksepäin käännöksessä satamassa. Tai poijun kohdalla oikea etuairo ylös – oikea etuairo alas – oikea taka airo ylys – oikea taka airo alas.
Nötö saunamatka
Tiistaina lähdettiin pikku pyrähdykselle Jurmosta Nötöön. Varasin sieltä saunan etukäteen ja sain kauppiaan avaaman kaupan melle hetkeksi kun saavuimme klo 19:00
Kohti Gulkronaa ja tapaaminen Pirkan kanssa Dalskärissä
Lähdimme seuraavana aamuna lähes plägä keliin killumaan klo 10 maissa. Saavuimme mukavan n.15 jälkeen Hienoon laguuniin Gulgronan itäpuolelle. Kartoittamaton ajoreitti oli Gulkronan itäpuolen länsiviitalta suuntaan 80 astetta noin mailin – puolesta keskeltä aukkoa. Dalskärin lahdensuulla on satamaoppaan mukaan parikiveä ja paras väylä lienee pohjois rannan puoli.
Ja ‘kotiin’ Turkuun…
Seuraava päivä seilattiin kivassa myötäisessä kohti Satavassa sijaitsevaa Carolan kotisatamaa. Saatiin sivumyötäisessä mukavat 6.6 – 7 solmun nopeudet kakkos genualla ja isolla.
Kiitokset kokemuksesta ja testi ajosta femmalla Pirkka Leinolle. Toivottavasti saamme lukea tekemääsi (työn alla) ASS:n historiiki kirjaa pian.
Arvo & Anu